/ by Pasi Räsämäki

  Pihan perällä oli ensimmäinen sato raparperia poimittavissa. 
Varret olivat pehmeitä ja puumainen sitkeys vasta odottelee saapumistaan.  

 Pohjalle murotaikina  

 100 g voita  
1 dl sokeria 
2 1/2 dl vehnäjauhoja  
1 tl vaniljasokeria  
1 tl leivinjauhetta  
1 muna  

 Täyte  
1 l (500 g) raparperinpaloja  
(2 rkl maissitärkkelys- tai perunajauhoja)  
2 dl ranskankermaa tai kermaviiliä  
1 muna  
1 dl sokeria  
2 tl vaniljasokeria  

 Vähemmälläkin sokerilla voisi kokeilla - mutta raparperi on kyllä aika kirpakkaa. 

 Kuumenna uuni 200 asteeseen. Tee murotaikina. Mittaa kulhoon huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet. Nypi seos muruiksi, eli puristele seosta sormillasi, kunnes se on tasaista murua.  

 Lisää muna ja sekoita taikina tasaiseksi.  

 Voitele ja jauhota piirakkavuoka. Taputtele taikina jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille.  

 Jos käytät pakastettuja raparperipaloja, sekoita niiden joukkoon maissitärkkelys- tai perunajauhot.  

 Sekoita keskenään ranskankerma tai kermaviili, muna ja sokerit.  

 Paista pohjaa ensin noin 5 minuuttia ilman täytettä.  

 Levitä raparperit pohjalle ja kaada päälle ranskankermaseos.  

 Paista piirakkaa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä ja raparperit ovat pehmeitä.